Viikonloppuna Juha oli Suomessa ja pääsi tutustumaan Räksyyn. Taisi se tykätä pennusta, mutta päällimäisenä oli ajatus, että miten ihmeessä se on noin sinnikäs  Niinpä, sitä se tosiaan on. Viikonloppu kului hirmu nopeasti, paljon lenkkeiltiin metsissä ja vähän treenailtiinkin. Mona on lauantaista asti ollut Metacamilla. Räksyn on tehnyt sille hyvää siinä mielessä, että nyt se liikkuu ja touhuaa omallakin pihalla enemmän.

Sunnuntaina käytiin taas puruissa. Suunnitelmiin tuli muutos ja puremaan Räksy pääsee vasta kun hampaat on vaihtuneet ja sitä ennen availlaan haukkua. Räksyllä on niin voimakas saalis, että sen saa muutoin helposti saalistilttiin. Räksyltä lähti haukku oikein hyvin ja oli oikein tärppänä (välillä selvästi saalisti, joka ei Pekan mielestä ollenkaan huono asia). Jenny opasti mua ohjaamisessa, kiitos!

Ensi viikolla ahkerasti tottiksen treenausta kun sunnuntaina ollaan semmassa esimerkkikoirakkona (siis Räkätin kanssa).

Lopuksi taas kuvasaastetta kun olen innostunut kuvailemaan.

Joka pojan unelma ;)