Miten ihmeessä ton yhden piripään saa pysymään hengissä edes vuoden ikään asti?

Kotona ennen lenkille lähtöä Räksy bongasi jonkun ikivanhan puruluun, joka ei ollut kiinnostanut kumpaakaan aiemmin, mutta tällä kertaa siitä tulikin sitten kärhämä. Raivoisan karjumisen myötä sain koirat irti toisistaan. Lopputulemana Räksy ei laittanut painoa oikealle etujalalle. Jepa jee.. Tutkiskelin jalkaa eikä Räksy aristanut sitä mistään kohdasta ja muutaman minuutin päästä käveli taas normaalisti. Perkeleen koirat. Meikäläistä ei saa pelotella noilla jalkajutuilla kun yhden vammajalan kanssa joutuu jo elämään.

Illalla tuli sitten pienempi riita jostain, en tiedä mistä.

Iltapissatuksella Räksy päätti juosta täysiä takaapäin mun jalkaan, sen tuloksena lähti toinenkin alakulmuri. Saahan ne irti noinkin...

Selkeästi Mona on nyt alkanut laittamaan Räksyä enemmän ruotuun eikä enää ihan samalla tavalla suostu leikkimään pennun hammasteluleikkejä. Veikkaanpa, että pennulla alkaa lätty lähiaikoina lätistä jos ei tanssi Monan pillin mukaan. Täytyy olla nyt jatkossa tarkkana lelujen ja luiden kanssa eikä jättää niitä kuljeksimaan lattioille.