Räksyn kanssa tiistaina jäljelle, Monalla huilipäivä.
Räksyllä alkoi vähän keskittyminen herpaantua kun jäljen pituutta hieman kasvatettua ja tietysti ihanainen pallokaan ei tupsahda ihan heti nenän eteen. Oli kuitenkin ihan riittävän eteenpäinpyrkivä.

Keskiviikkona molemmille jäljet. Räksylle kahden pallon jälki, eka n. 35 kohdalla ja toka n. 80 kohdalla. Meni hyvin ja söi osan ruuistakin (lihapullia).
Monalle yksi aloitus (n. 50 askelta), jossa lopussa pieni ruokakasa. Oli oikein tasapainoinen ja keskittynyt. "Varsinainen" jälki vajaan 300 askelta: eka kulma n. 30 askeleen kohdalla, ja toka n. 50 kohdalla. Kolmas suora reilu 100 askelta ja yksi esine, neljäs suora vajaa 100 askelta ja yksi esine sekä siitä n. 30 askeleen päässä ruokapurkki. Työskentely oli kyllä innokasta, mutta sähelsi myös liikaa, joka näkyi eniten kolmannen suoran lopussa ja vikassa kulmassa. Vika suora oli sitten taas ihan hyvä. Esineilmaisut hyvät.

Torstaina Räksylle taas kahden pallon jälki nurtsille. Räksy työskenteli oikein täsmällisesti ja halukkaasti. Hyvä!
Monalle vähän tokojuttuja: seuraamista, joka aika jees. Täyskäännöksiä, jotka aika mukavan nopeita ja napakoita. Liikkeestä seisomista, joissa taas vähän hakemista, alkoi kuitenkin nopsaan muistaa mikä juttu olikaan kyseessä.

Eilen molemmilla vapari.

Tänään taas jäljelle.
Monalle pitkä jälki, reilu 1300 askelta, vanheni 1,5 h. Seitsemän kulmaa ja neljä esinettä + lopussa ruokapurkki. Eka esine n. 180 kohdalla, josta eka palkka, sitä ennen tyhjää. Ruokaa tosi niukalti, ainostaan vikan esineen jälkeen pitempiä ruokapätkiä ennen ruokapurkkia. Tuulta jonkin verran, alusta kuivahko rehu.
Lähtö ja eka suora oli hyvä eikä härdännyt juurikaan. Esineilmaisu oikein hyvä. Kaiken kaikkiaan kaikki esineet erittäin hyvät, suora-asentoiset ja nopeat ilmaisut, lähetykset kunnossa. Perusjäljestäminen oli myös hyvänoloista. Tänään ongelmana tuntui olevan kulmat, joista kaikista meni hieman yli ja korjasi kyllä itse, mutta kaaren kautta. Täytyy miettiä noita seuraavassa treenissä. Muutoin olin kyllä erittäin tyytyväinen työskentelyyn ja hyvin jaksoi jäljestää lähes tyhjän jäljen.

Räksystä ei taas samaa voi sanoa... Tänään se tuntui taas taantuneen samalla lahnamoodille kuin ennen pallojälkiä. Outo elikko. Kääntyi yhtäkkiä ihan passiiviseksi ja alkoi vaan istuskella ja katsella ties minne, raivostuttavaa!!! Hetken touhua katsottuani päätin viedä koiran autoon ja katsoa josko homma kiinnostaisi myöhemmin. Toinen yritys olikin parempi, mutta vähän haahuileva. Selkeästi työskentely parani kun oli löytänyt ekan pallon. On tää vaikeaa kun koiralla ei ole ruokahalua eikä oikein vaikuta muutenkaan nenäkoiralta.

Räksyn kanssa illalla vähän tottista, jota kuvasi sama kuin jälkeäkin: jotenkin tehottoman oloinen ja outo. Toivotaan. että rekkunen oli vaan väsynyt tai johtui jostain juoksuhormonihuuruista. Huomenna se saa huilia päivän ennen puruja.

Eilen tytöillä oli Jaffa-päivä