Blogin päivittely ei ole oikein enää huvittanut, mutta kirjataan jotain ylös.

Räksy on ollut saikulla useamman viikon jalan puremahaavan takia. Mona ja Räksy siis ottaneet pariin otteeseen yhteen ja Räksy saanut molemmilla kerroilla osumaan samaan etuseen. Monalla on juoksut päällä ja Räksyllä varmaankin alkamassa ihan lähiviikkoina, joten tunteiden kuohunta johtunee siitä. Vakavasti harkinnassa molempien koirien sterilointi. Olisihan se kaikin puolin helpompaa muutenkin kun juoksuja ei olisi.

Jälkeä ollaan Räksyn tehty saikullakin, mutta luonnollisestkin tottis ja purut tauolla. Tottis on kuitenkin nyt hyvällä mallilla ja tykkään Räksyn tunnetilasta tällä hetkellä tosi paljon Jäävistä liikkeistä istu ja maahan ihan ok vaiheessa, seisominen jäänyt tosi vähälle. Seuraaminen ok, luoksetulo ok. Paikallamakuuta alettu tekemään häiriössä. Sitten kun jalka on parantunut niin pitäisi alkaa treenaamaan hyppyjä, niitä kun ei olla tehty käytännössä yhtään.
Puruissa tehty hallintaa ja edessä löysillä haukkua (ja paikan korjaamista taaemmas). Tarkoitus olisi sitten koiran tervehdyttyä aloittaa piilon työstäminen. Yhtenä uutena asiana ollut toki myös maalimiehen vaihtuminen kun meitä alusta asti treenannut Pekka joutui käsileikkaukseen.

Jäljellä ollaan tehty sellainen muutos, että Räksy ei enää aja tuntumalla eikä saa kiskoa vaan haettu koira löysille ja se on tuonut paljon paremman mielentilan työskentelyyn

Mona on jäljestellyt ahkerastu ja senkin työskentelyyn on puututtu nyt vähän tiukemmin. Kaikki häröily ja hölmöily on pyritty kitkemään pois, koska kaikki sellainen luonnollisestkin vaikuttaa sen koko työskentelyyn.

Jussin kasvattileirilläkin oltiin pari viikkoa sitten katsomassa muita Suhteellisia. Paljon hyvän oloisia nuoria koiria ja pentuja. Räksy oli jalkansa takia vaan turistina, ensi kerralla sitten pääsee sekin toivon mukaan tosi toimiin