... nimittäin blogin päivitys.

Viime viikolla oltiin puruissa keskiviikkona ja sunnuntaina. Räksy keskittyy koko ajan paremmin Pekkaan, haukkuu hyvin ja pyrkii eteenpäin. Viikonloppuna katselin tarkemmin Räkyn hampaita ja pikkuvanha koirani on mennyt jo vaihtamaan yläetuhampaat ja lähes kaikki alaetuhampaat. Näytin niitä sunnuntaina treeneissä ja kyllä muutkin oli sitä mieltä, että oikeat legot on jo tilalla. Nyt odotellaan sitten kulmurien vaihtumista.

Tottista ollaan Räksyn kanssa otettu päivittäin pienissä palasissa. Maahanmenot edistyneet, samoin takapään käyttö perusasentotreenissä. Työn alla on perusasentoon tulo takakautta kiertäen. Tämä on itselleni vähän vieraampi tapa ja saa nähdä saanko liikkeestä riittävän hyvän.

Räksyn kanssa käytiin lauantaina pyörähtämässä Prisman parkkihallissa, pentu oli kuin kotonaan. Tänään käytiin Tuomarinkartanon hevostallin pihassa maleksimassa ja Räksy pääsi ihan lähikontaktiin tarhassa olleen hepan kanssa. Kovasti molemmat nuuskuttivat toisiaan ja olivat korvat tötteröllä. Räksy käyttäytyi hienosti ja malttoi olla kaikki tassut maassa Joka päivä ollaan käyty metsässä tai pellolla juoksentelemassa ja säät on kyllä nyt suosineet, ihana lenkkeillä auringon paisteessa!

Mona on  ollut parempi muttei missään nimessä sellainen kun sen pitäisi olla. Aamuisin ja iltaisin lenkille lähteminen on ollut nihkeää, mutta iltapäivisin on kulkenut ok (tosin edelleen vain n. 20min) ja sitten haluaa kotiin. Peitsaa paljon. Sunnuntaina kävi joku äksidentti, joko Mona liukastui tai törmäsi oveen tai sitten Räksy törmäsi sen peräpäähän. Köyristi selkää ja oli vaisu, selässä oli patteja (lihasspasmeja?). Annoin 50 mg Rimadyliä ja kunto parani iltaa kohden.  

Päätin aloittaa esineiden opettamisen Räksylle sisätiloissa (vielä en siis ole tehnyt). Monalle tein esinetreeniä perjantaina ja koira kävi aivan kierroksilla. Monalle on parempi, että pitää esineet vaan jäljellä, siellä suhtautuu niihin maltillisesti, sisällä menee poikkeuksetta ihan överiksi.