Eilen ja tänään on väsyttänyt poikkeuksellisen paljon - pitäisi varmaan alkaa jossain välissä nukkumaankin kunnolla.. Varsinkin tänään illalla kaikki asiat on ärsyttänyt tavattoman paljon.

Tottista eilen ja tänään. Eilen Räksy oli aktiivinen ja ihan hyvässä mielentilassa. Tosi hyvin tarjoaa jo kentälle tullessa maahanmenoa, joka on meidän treenirutiini siis. Seuraamisissa käyttää joko vähän turhankin innokkaasti takapäätään ja kiertyy mun taakse tai sitten avautuu ulospäin. Kova yritys koiralla oli koko ajan. Eteenmeno hyvä kuin myös luoksetulon loppuasennot.

Tänään taasen mua tuntui harmittavan kaikki asiat ja kaikki oli jotenkin huonoa ja väärinpäin jne jne (vaikkei ne videolta katsottuna sitten edes ollut). Räksy tarjosi taas ihan aktiivisesti toimintoja, mutta välillä oli jotenkin pihalla... Vähän kyllä harmittaa kun en ole saanut tehtyä seuraamista sellaiselle tasolle ruualla kun olisin halunnut johtuen Räksyn huonohkosta ruokahalusta. Nythän ruokahalu on kuitenkin petraantunut ihan pentuajoista, joten voisin vahvistella tekniikkaa taas kotioloissa. Lisäksi pitäisi ottaa seuraamiseen seinä avuksi, jottei takapää pääse ollenkaan avautumaan. Täytyy taas päästä treenailemaan apuohjaajan kanssa niin ei tule itse niin pahasti mokailtua (ehkä).

Monan kanssa eilen vähän seuraamista - paikka oli hyvä, ei edistänyt, painanut tms. Hyvä! Pari liik. seisomista: ok ja pari luoksetuloa lyhyeltä: hyviä.

Tänään Monalla oli akupunktio. Selkä ja takajalat olivat letkeän oloiset ja hyvin myötäävät. Niskassa  ja lavoissa vähän jäykkyyttä. Tassuissa on pientä tulehdusta ja niitä hoidetaan nyt Malaseb-pesulla 3 krt/viikossa ja päivittäin Canofite/Fuciderm. Tassut on voineet tulehtua taas siitä kun Mona nuolee tassuja lihasjumien ja lonkkakivun takia ja ne aukeaa. Mona saa myös nyt 3 päivää Rimadyliä, jotta saadaan mahdollinen kiputila katkaistua kunnolla. Seuraava akupunktio on n. 3- 4 kk päästä, riippuen millaisena vointi pysyy.